Syyspäiväni

Ennen tämän postauksen varsinaista osuutta pyydän mitä nöyrimmin anteeksi, ettei viime viikolla tullut kuin yksi teksti luettavaksi. Koulu ja baletti ovat kumpikin aikaa vieviä, mutta nyt syyslomaa viettäessäni ehdin tällä viikolla tämän lisäksi vielä toisenkin tekstin kirjoittamaan :) Ja nyt toivottelen ihania lukuhetkiä loppupostauksen ja edellisten viestieni parissa!

 
    Ulkona on mittarin mukaan 4,1 astetta, ilma on viilennyt. Vielä muutama päivä sitten mittarin lukema oli lähempänä kymmentä astetta, nyt se on pudonnut lähemmäs nollaa. Viileys on oikein tervetullutta, kesän lämpö ei ole minun juttuni. On ihanaa vetää lämmin ja pehmoinen neule päälle ja lähteä kouluun aamusella, kun yö tekee lähtöään ja väistyy viileän syyspäivän tieltä.
    Lomasta kun puhutaan, en voi kertoa heränneeni normaaliin tyylini liian myöhään ja kiitäneeni kouluun, olleeni sitten kuitenkin 15 minuuttia ennen ensimmäisen tunnin alkua perillä. Ehei, lomalla ollessani voin lukea kirjoja mielin määrin, piirtää, neuloa ja syysloma kun on, tanssia, tanssiopistolla kun ei syyslomaa ole.
    Istun tietokoneeni ääressä, katselen ulos ikkunasta. Maisemani muuttuu joka päivä, kun lehdet kirkastuvat ja sitten tummenevat ja lopulta putoavat pois. Joskus vesisade huuhtoo katuja, toisinaan tuuli riepottelee puiden latvoja. Milloin lentää lintuaura taivaan halki, milloin suhahtaa yksinäinen pikkulintu oksaltaan ylemmäs. Ulkona maisema on syksyinen, toisin kuin lasin sisäpuolella. Katselen ikkunassani roikkuvaa lasiballerinaa, jonka parrasvalot ovat sammuneet auringon mentyä pilveen. Sen ympärillä sataa lumihiutaleita, aivan kuin se olisi yksi Pähkinänsärkijässä tanssivista lumihiutaleista. Aivan kuin se oli 49. lumihiutale jouluvalojeni joukossa. Lumihiutaleiden loistaessa istun ja neulon joululahjaksi menevää tuubihuivia. Mikä olisikaan parempi tapa viettää iltapäivää kuin neulominen ja glögin juominen? Jossain välissä voi antaa kirjan vetää mukanaan muihin maailmoihin, ja sitten onkin taas kipaistava hakemaan uusi mukillinen lämmintä glögiä. 
    Otan kynän käteeni ja annan luovuuden tulla ulos. Viivat muodostavat pikkuhiljaa paperille talvisen maiseman hahmotelman. Talvinen metsä, jossa mikään ei riko luonnon hiljaisuutta. Hiljaa putoilevat lumihiutaleet tekevät kuvasta kiinnostavan: mitä lumihiutaleet peittävät alleen, mitä lumisateessa ei edessään näe?
    Joululaatikkoni on avonaisena sängyn päädyssä. Laatikkoon kurkistaessa näkee siniset, hopeaiset, punaiset, kultaiset ja valkoiset joulupallot. Päällimmäisenä on valkoinen, vajaa kaksimetrinen joulunauha, joka on usein talvisin syypää siihen, että minun täytyy imuroida vähintään kahdesti viikossa, sillä valkoisia lumihiutaleita on pitkin lattiaa. Vielä ei kuitenkaan ole sen aika, annan sen olla laatikossa. Vielä.