Liekin lämpö ja kauneus. Kuinka se palaa, kuinka se polttaa? Vahva piparmintun tuoksu leviää huoneeseen kynttilän palaessa. Toisilla se saa aikaan päänsärkyä, myös minulla silloin tällöin. Ja silti annan liekin palaa. Annan sen sulattaa kynttilää ympäriltään, lämmittää ilmaa, tuoda valoa syksyn pimenevään iltaan. Kaikella on tässä maailmassa paikkansa ja tehtävänsä.
.JPG)
Musta sydän. Kynttilän valkoinen sydän on palanut täysin mustaksi. Silti sitä ympäröi kirkas ulkokuori, joka loistaa, huolimatta siitä, kuinka synkkä sydän on. Siinä nähdään, ettei ulkokuori kerro aina totuutta. Vaikka olisi kuinka kaunis ulkoisesti, täysin mallimaailmaan kelpaava, ei se tarkoita, että sydän on sitä myös. Monissa klassikkotarinoissa se, joka on ulkoisesti, puhtaasti oma itsensä, on tarinan sankari. Se, jonka sydän on lämmin ja rakastava, toiset huomioiva, on voittaja. Loppupelissä se on aina niin.
Selvitä voi, vaikka sydän kiveä olisikin. Helppoa se tuskin on, mutta selvitä silti voi. Huokaisen. Tuskin kukaan kuitenkaan haluaa sitä. Kuka haluaisi elää rakastamatta, tuntematta, kokematta? Luulisi, että tässä maailmassa on jotain jokaiselle. Jotain, vaikka ihan pientäkin, joka sulattaa kiven sydämestä. Jotain, joka saa kynttilän kovan sydämen lopulta murtumaan.
Pöydälläni palavan kynttilän sydämen päästä katkeaa palanen. Se haurastui lopulta ja putoaa sulaan steariiniin. Puhallan kynttilän sammuksiin. Lämpö ja kirkkaus katoavat, mutta piparmintun tuoksu jää.
Kaikesta tapahtuneesta jää aina jälki. Ei ehkä näkyvää, ei ehkä tuoksuvaa, ei ehkä kuultavaa, ei välttämättä tunnettakaan. On jotain, joka säilyy. Muisto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti