Jouluaatto

                          

   
    Pimeys. Täydessä hiljaisuudessa kuuluu ainoastaan, kun ilmavirta liikuttaa verhoja.Mikään ei kuitenkaan ole ikuista. Pian kuuluu suhahdus, kun tulitikku vetäistään rasian kylkeä pitkin. Pimeys on poissa, kirkas loiste pienen tikun päässä luo valoa ympärilleen. Valo kulkee halki pimeän, valaisten itse reittinsä. Lopulta se pääsee sydämen luo, jää paikoilleen hehkumaan. Se polttaa sydämen pään, lanka mustuu. Pian se katkeaa, liekki kun jatkaa loistettaan.

Kultaa kimalteleva liekki murtaa tummuneen sydämen ja valuu yhä alemmas. Lopulta se osuu vahaan, sulattaen sitä hiukkanen kerrallaan. Kynttilä alkaa hohtaa, sulaen yhä enemmän. Se voimistuu, se leiskuaa, pienentyy taas, kasvaa uudestaan.

Sulaa alta maa, pian se täysin romahtaa. Enää jäljellä on vähän vain hohdetta. Steariini heijastaa valon kauneutta, joka puolelta... Kunnes.... Pimeys.

    Noita ihanasti hohtavia tuikkijoita on kuusen oksat täynnä, joskin aitoja ne eivät korjaa. Myös omassa näkökentässäni on tällä hetkellä joulukuusi, kynttilöineen ja tähtineen. Jouluruokien valloittavaa tuoksua en valitettavasti haista, influenssa on saanut nenäni tukkoon, ja meinasipa maalle lähtö jäädä kokonaan. Tässä nyt kuitenkin olen, odotettuani joulua kesäkuun lopusta lähtien. Nyt se vihdoin on täällä.
    Omaa jouluani oli tuomassa Vantaan Tanssiopiston iki-ihana joulusatu, Lumottu Kirja. Treenattuani sitä elokuusta oli sanoinkuvailemattoman huikeaa päästä lavalle Hienohelmana ja osana kirja-armeijaa. Kiitos vielä kaikille teille, jotka teitte Lumotusta Kirjasta Lumotun Kirjan.

                 

 

 

On aika nyt minunkin siirtyä muihin puuhiin, toivotan ihanaa joulua jokaiselle lukijalleni!

Reetta
 

Joulukalenteri

   Nyt joudun todella pahoittelemaan vaitonaisuuttani, mutta en varmaankaan ole ainoa, jolla on tekemistä joulun alla... Nyt ehdin onneksi kirjoittelemaan tännekin päin, joten joulukuu ei jää täysin kirjoituksitta.

 
       Joulukalenteri. Jokaisella meistä on taatusti joskus ollut sellainen, itselläni niitä on kokonaista neljä. Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa aamu, kuin nappaamalla luukusta Fazerin suklaakonvehti tai kurkistamalla perinteisen partiolaisten kalenterin luukkuun?

   Joulukalenterien historia ulottuu jo oikeastaan vuoteen 1904, kun saksalaiset toivat ensimmäisen joulukalenterin markkinoille. Suomeen ne rantautuivat kuitenkin vasta Teresita Fazerin ansiosta vuonna 1947, kun hän ehdotti Suomalaisen Partiotyttöliiton hallitukselle, että partiotytöt voisivat kerätä itselleen rahaa myymällä kalentereita. Näin sai alkunsa Suomen joulukalenteriperinne.
   Varmasti jokainen joulukalenterin luukun joskus avannut tietää, miltä tuntuu nähdä luukkujen hupenevan ja lopulta loppuvan kokonaan. Lopulta joulukalenterin joutuu heittämään pois, ja sitten onkin taas lähes vuosi kulutettavana ennen seuraavan saantia. Mitä ideaa, voisi joku kysyä. Siinä vaiheessa loppuisi monella sanat. Mitäs ihmeen ideaa niissä joulukalentereissa oikein on?
       Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että yksi parhaista tavoista tuoda joulumieli esiin on odottaa joulua? Jouluisia askareita voi tehdä jo marraskuussa, tai aloittaa ne jo kesäkuun lopussa, kuten minä. Piparkakkujen ja joulutorttujen leipominen, oman huoneen koristelu jouluiseksi, siivoaminen. Niillä on hyvä kenen tahansa aloittaa. Totuus on, että joulua ei tuoda yhdellä käden heilautuksella, vaan se vaatii aikansa löytääkseen tiensä sydämeen. Siihen loistava apuväline on perinteinen joulukalenteri.
Odotat, että saat avata luukun. Samalla odotat, että luukun numero kasvaa, kunnes päästään kahteenkymmeneenneljään. Jokaisen luukun avaamishetkeen kerääntyy jännitystä, odotusta ja intoa. Kun sen luukun vihdoin saa napsauttaa auki, on kuin kimallepölyä puhallettaisiin ympäri huonetta. Yhdessä sekunnissa odotus on taas kauempana, se loikkii leikkisästi kauemmas kuin jänis lumihangessa. Yrität saada sitä kiinni, mutta turhaan: hetken maagisuus on kadonnut, ja taas on edessä 24 tunnin odotus. Typerää, mutta yhtä koukuttavaa kuin lempipelisi, jokin hyvä kirja tai muu mukava asia. Koskaan en ole kyllästynyt seuraavan hetken odotukseen. Seuraavan aamun odottaminen tuo mukavaa jännitystä päivään. Valkea jänis hidastaa koko ajan, pian sen saa kiinni. Sitä silitetään hetken, sitten se päästetään taas menemään. Vuoden päästä on aika jahdata sitä uudestaan. Joulukalenteri lienee siis oleellinen osa joulun tuloa, itse en ainakaan osaisi kuvitella joulukuuta ilman kalenteria. Minulta vain meni lähes 15 joulukuuta tajuta se.

Tämä kuva EI ole itse otettu, vaikka itsellänikin tällainen on.

                      

Olen syvästi pahoillani, mutta tämä tulee jäämään viikon ainoaksi postaukseksi. Ensi viikolla pyrin kirjoittamaan kaksi viestiä :)

Ja sitten tiedoksi: 31.12.2014 aloitan uuden blogin kirjoittamisen. Pohdiskelevuutta on luvassa lisää, mutta muunkinlaisia tekstejä tullaan näkemään. Aiheskaala laajentuu huomattavasti, joten lukemista löytyy useamman henkilön makuun. Tässä blogissa tullaan näkemään vielä 2-5 postausta, jonka jälkeen otan uuden blogin käyttööni. Pimeät Illat jatkaa toimintaansa 1.10.2015, mutta tekstejäni voi tosiaan lukea 31.12.2014 alkaen uudesta osoitteesta, linkkailen sen myöhemmin.