Pimeys. Täydessä hiljaisuudessa kuuluu ainoastaan, kun ilmavirta liikuttaa verhoja.Mikään ei kuitenkaan ole ikuista. Pian kuuluu suhahdus, kun tulitikku vetäistään rasian kylkeä pitkin. Pimeys on poissa, kirkas loiste pienen tikun päässä luo valoa ympärilleen. Valo kulkee halki pimeän, valaisten itse reittinsä. Lopulta se pääsee sydämen luo, jää paikoilleen hehkumaan. Se polttaa sydämen pään, lanka mustuu. Pian se katkeaa, liekki kun jatkaa loistettaan.
Kultaa kimalteleva liekki murtaa tummuneen sydämen ja valuu yhä alemmas. Lopulta se osuu vahaan, sulattaen sitä hiukkanen kerrallaan. Kynttilä alkaa hohtaa, sulaen yhä enemmän. Se voimistuu, se leiskuaa, pienentyy taas, kasvaa uudestaan.
Sulaa alta maa, pian se täysin romahtaa. Enää jäljellä on vähän vain hohdetta. Steariini heijastaa valon kauneutta, joka puolelta... Kunnes.... Pimeys.
Noita ihanasti hohtavia tuikkijoita on kuusen oksat täynnä, joskin aitoja ne eivät korjaa. Myös omassa näkökentässäni on tällä hetkellä joulukuusi, kynttilöineen ja tähtineen. Jouluruokien valloittavaa tuoksua en valitettavasti haista, influenssa on saanut nenäni tukkoon, ja meinasipa maalle lähtö jäädä kokonaan. Tässä nyt kuitenkin olen, odotettuani joulua kesäkuun lopusta lähtien. Nyt se vihdoin on täällä.
Omaa jouluani oli tuomassa Vantaan Tanssiopiston iki-ihana joulusatu, Lumottu Kirja. Treenattuani sitä elokuusta oli sanoinkuvailemattoman huikeaa päästä lavalle Hienohelmana ja osana kirja-armeijaa. Kiitos vielä kaikille teille, jotka teitte Lumotusta Kirjasta Lumotun Kirjan.
.JPG)
Reetta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti