1. Adventti: Piparit

               Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, sitäkö joulu on?

                                     

  Valkoinen pöly kohoaa ilmaan, kun kaadan jauhoja joulunpunaiselle leivonta-alustalle. Itse tehty piparitaikina on ollut yön yli jääkaapissa, piparimuotit odottavat käyttöön pääsyä. Mitä olisikaan joulu ilman pipareita?

  Pipareiden eli piparkakkujen juuret ulottuvat kauas historiaan, Pohjoismaihin ne saapuivat keskiajalla. Suomessa niitä leivottiin ensin kartanoissa ja muiden arvostettujen sekä rikkaiden kodeissa, joista tieto kulkeutui palvelusväen mukana muidenkin korviin. Omassa perheessäni pipareita on leivottu joka jouluksi, piparkakkutaloa en ole kuitenkaan moneen vuoteen päässyt tekemään, johtunee siitä, että sulan sokerin kanssa taisteleminen ei ole puuhista miellyttävintä.

     Tiedätkö sen tunteen, kun painat muotin ensimmäistä kertaa syksyn aikana piparitaikinaan? Sen tunteen, kun onnistut kenenkään huomaamatta varastamaan palasen taikinaa maistaaksesi, onko se yhtä täydellistä, kuin ennenkin? Sen tunteen, kun huomaat syöneesi puolet taikinasta? En liene ainoa, jonka kohdalla nämä toteutuvat jokaisena vuotena. Siitä huolimatta ilo on sama joka vuosi, vuoden ensimmäiset piparit katoavat hetkessä purkistaan, vaikka sen pistäisi mihin.
  Kysymys, joka itseäni askarruttaa. Miksi piparkakut paistetaan, kun ne ovat paljon parempia ennen paistamista? Raaka kananmuna ei liene terveellistä, mutta muutenhan suurin osa aineista on syötävissä sellaisenaan. Säilyvyyskin taitaa olla parempi, kun leivonnaiset on käytetty uunissa. Kai se vain on hyväksyttävä, ettei niitä voi paistamatta jättää, vai kuinka?

  Joulun taikaa, lumen aikaa, vaan ei lunta näy. Unta saisi olla sekin paha, joulun tunnelman alentaja. Muu kohdallaan on kyllä, piparien tuoksu, tonttujen juoksu. Lunta jouluksi toivoisin, piparien lisäksi, siinä on se tie.