Tule joulu kultainen

       Lunta tulla tuiskuttaa taas, kävelen perjantai-iltapäivänä koulusta kotiin. Ihan muutamassa hetkessä ovat kadut muuttaneet väriään, ja olenpahan itsekin saanut lumipeitteen mustan takkini päälle.

   Pitkästä aikaa otan imurin mieluusti käteen. Sen jälkeen ovat vuorossa rakkaat lumitähteni ja muut joulukoristeeni, enemmän tai vähemmän itse tehdyt. On vihdoin aika alkaa toden teolla tuomaan joulua esille, kulkea lumista polkua eteenpäin vähä vähältä, askel askeleelta. Siivoan, koristelen ja leivon koko illan, onhan ihanaa, kun vihdoin saan jouluttaa ilman, että kukaan katsoo kummissaan.

   Lauantaiaamu. Ulkona päivä valkenee, lumen paljous paljastuu pikkuhiljaa. Kello ei ole edes kahdeksaa, kun ampaisen ulos mainoskärryjen kanssa. Ja voi sitä kauneutta, hiljaa leijailevaa lunta, valkenevaa aamua, hiljaisuutta, pientä pakkasta! Yhtään ei haittaa, vaikka sormet vähän jäätyvätkin ja varpaita paleltaa. On sentään lunta, sitä onnen tuojaa, joka kuuluu perinteiseen jouluun. Kaikki on niin kaunista, valkeus verhoaa maan joka puolelta, eikä yksikään puun oksa ole säästynyt sokerikuorrutukselta. Olo niin jouluinen, kun MP3-soitin soittaa korvaani joululauluja toisensa perään. Täydessä hiljaisuudessa, marraskuisen aamun keskellä hymyilen silmät tuikkien, kuljen kuin sadussa olisin, keskellä talvi-ihmettä. Työni on hitaampaa kuin yleensä, mutta se ei haittaa, en jaksa piitata moisesta pikkuseikasta, kun ympärilläni kimaltelee pakkaslumi. Tätä on odotettu.
 
   Herään ennen kellonsoittoa ulkona vallitsevaan kirkkauteen ja keittiöstä kantautuviin ääniin. Flunssaisesta olosta huolimatta nousen sängystä; onhan tänään jouluviikonlopun huipennuspäivä, sillä tänään, sunnuntaina 23.11. klo 16 sytytetään Aleksanterinkadun jouluvalot Helsingin keskustassa. Voiko mitään ihanampaa joulunodotuksessa ollakaan? Sydämeni on täynnä joulun iloa, kun ulko-ovi pamahtaa kiinni. On aika etsiä ne loputkin joulukoristeet, soittaa joululauluja ja nauttia joulufiiliksestä.
       Puikkelehdin väkijoukossa reippaasti siihen nähden, että olen juuri seissyt kaksi tuntia eturivissä katsomassa joulukadun avajaisohjelmaa. Haluan nähdä omin silmin, kuinka valot syttyvät koristamaan Aleksanterinkatua. Pian se tapahtuu - ja se hetki on ohi. Sekunnissa kaikki kadun valot hehkuvat talven kylmyyteen lämpöä ja saavat suuren ihmismäärän ihastelemaan itseään. Niiden valojen ali kulkee ensimmäisenä itse joulupukki kulkueineen, perässään tuhansia ihmisiä. Väkijoukko valuu yhtenä pois jouluisen tunnelman vallitessa ja illan pimetessä. Stockmannin jouluikkuna kerää pieniä katsojia, joulu on todella tulossa.

   Upea jouluviikonloppu takana, ihanat joulutunnelmaiset viikot edessä. On ilo ja onni saada kokea taas kerran piparien tuoksu, riisipuuron perinteikäs maku, kuusen kimallus, aattoiltaa hivelevä pimeys, antamisen ja saamisen ilo, lämmin tunnelma, sanoinkuvaamaton joulun taika sekä se hetki, kun saa vihdoin avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Se on odottamisen arvoista. Ja muistathan: Joulu on muidenkin kuin oman itsen ajattelua.

                     

Talviset terveiset ♥