Hyvät tavat kunniaan

          Jälleen pahoittelen hiljaisuuttani, viime viikkojen TET ja nyt kasa koulutöitä sekä baletti vievät aikaa vähän turhankin reippaalla tahdilla. Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja päätin kirjoittaa. Toinen teksti tällä viikolla ilmestyy lauantaina.

    TET-harjoittelu. Jokaisen yhdeksäsluokkalaisen odottama jakso, jolloin saa luvan kanssa kesken kouluvuoden heittää kirjat nurkkaan ja tehdä jotain muuta. Eri ihmiset, eri ympäristö, eri tehtävät. Mikäs sen mukavampaa keskellä marraskuista harmautta?
    Itse opin TET-harjoittelussa paljon, ymmärsin todella sellaisiakin asioita, jotka luulin jo tienneeni. Yksi päällimmäisistä asioista mielessäni on kuitenkin hyvät tavat ja kohteliaisuus.
    En itse ole ihminen kohteliaimmasta päästä, mutta tiedän heitäkin, joiden rinnalla olen suorastaan sädehtivä enkeli. Tetissä ollessani huomasin, mitä pienet sanat ja eleet todella saavat aikaan. Jos yläasteella sanoo puolitutulle tai tuntemattomalle "Moi", takaisin saa pahan katseen ja kenties muutaman kirosanan. Ollessani ala-asteella tetissä minua tervehtivät tuntemattomat oppilaat ja opettajat ihan tuosta noin vain. Tietysti vastasin kohteliaasti takaisin, mutta saihan se hämmentyneeksi. Se on jotain, mitä ei yläasteella tunneta. Ajatella, että niin pienet sanat, kuten huomenta, hei ja moi, voivat vaikuttaa ilmapiiriin ratkaisevasti. En tarkoita, että jokaiselle vastaantulijalle pitäisi sanoa jotain, sehän menisi mahdottomaksi. Koulumaailmassa törmää vain harmittavan usein siihen, että jopa omaan kaveriporukkaan mennessä ja tervehtiessä saattaa saada vain yhden vastauksen, eikä välttämättä sitäkään. Mietin, olisiko mahdottomuus sanoa "Moi" vaikkapa vaan sille omalle kaverille?
    Kulkiessani Kivimäen koulussa TET-jaksoni aikana törmäsin toiseenkin ilmiöön: minun harvemmin tarvitsi avata ovea itse. Lähes aina joku lapsista sattui huomaamaan minut, ja avasi oven puolestani. Sekin kummastuttaa, kun on tottunut siihen, että seuraavalle ei pidetä ovea auki laisinkaan, puhumattakaan siitä, että sen voisi avata toiselle! Onko se nyt niin vaikeaa? Sanonkin: Kokeilkaa. Tekoa ei ehkä heti osata arvostaa tai sitten sitä ei näytetä, mutta yhdellä kerralla ei välttämättä saa mitään aikaan, joten uudestaan yritä. Monella on usein, varsinkin koulussa, kädet täynnä kirjoja tai jotain muuta sellaista. Kuinka paljon helpottaakaan, jos ei tarvitse taiteilla saadakseen oven auki, vaan joku ystävällinen tekee sen?

    Mihin ovat kadonneet ne ala-asteella opitut hyvät tavat?

   Tämä postaus on siis täysin oma mielipiteeni, eikä se oikeastaan liity blogini aihepiiriin. Kyseessä on kuitenkin omassa arjessani ajankohtainen asia, joten päätin kirjoittaa vaihteeksi mielipiteen. Lauantain postauksesta löytyykin sitten jotain muuta...

                

Kohteliaisuus on kuin valo pimeässä